Harmooni

Harmoni, harmonium, harmooni, orgelharmonium, orgue expressif, reed organ, urkuharmoni
Urkujen kaltainen soitin, jossa äänen synnyttävät vapaasti värähtelevät metallikielet. Harmonin esimuotoja Euroopassa ovat olleet "eolin", "physharmonika", "melodium" ja "orgue expressif". Soitin on eri muodoissaan käytössä myös mm. Intiassa.

(lähde: Aidatrumpetista zimbalomiin. Ohjeluettelo soittimien nimistä)

Harmoni on vapaalehdykkäperiaatteella ( lehdykkä pääsee värähtelemään molempiin suuntiin, kun esim. klarinetissa toisella puolella on suukappale) toimiva paine- tai imuilmaa käyttävä kosketinsoitin, jossa on tavallisesti poljettavat palkeet. Ranskalainen A.F.Debain patentoi 1840-luvulla harmoniun-soittimen. Harmoneissa on tavallisesti useita äänikertoja urkujen tapaan. Suomessa on toiminut useita harmonitehtaita, ja soittimia on mm. KEski-Suomessa valmistettu myös kotona. Nykyisin harmonia kuulee kansanmusiikissa (Lähde: Suomalainen tietosanakirja)

Suomalaisessa pelimannimusiikissa harmonilla on merkittävä rooli säestyssoittimena. Harmonin täyteläistä, luonnollista, pehmeää ja laulavaa ääntä ei voi jäljitellä millään sähkösoittimella. Syynä harmoni suosion nousuun oli ehkä sen saatavuus, koska melkein jokaiselta kyläkoululta löytyi vielä 1970-luvullakin harmoni. Kaustisten Purppuripelimannien suosion myötä viulut, kontrabasso ja harmoni yleistyivät pelimanniyhtyeiden kokoonpanoissa ympäri Suomea. Nykyään suurin harmonin suosion este on kätevästi kuljetettavien matkaharmonien puute ja vanhojen harmonien alhainen viritys (438 Hz), jolloin niiden käyttö yhdessä hanureiden (442 HZ) kanssa on mahdotonta. Täysikokoisten harmonienkin saatavuus saattaa olla huonoa. Osa kyläkoulujen harmoneista ehdittiin jopa hävittää pianon ja sähköurkujen tieltä.

Kuuluisia pelimanniharmonin soittajia ovat olleet mm. mestaripelimannit Kaisu Försti, Arvo Myllykangas ja Aukusti Viitaniemi. Uudemman polven tämmääjinä mainittakoon JPP:n Timo Alakotila ja Tallarin Timo Valo, joka on tehnyt Harmonin uudet tuulet -opetuskasetin. Harmonin soiton eli tämmäyksen opetusta annetaan kansanmusiikkikurssien yhteydessä.

Suomessa on ollut useita harmonitehtaita, suurimpana Kangasalan urkutehdas, jonka valmistamia ovat mm. laajalle levinneet koulujen vaaleat koivuiset harmonit. Muita tehtaita oli mm. Aapeli Halosen harmoonitehdas Jyväskylässä, Yrjö T Pilvinen ja Nummelan harmoonitehdas (Hedén ja Kumpp.). Harmoneja tuotiin paljon myös ulkomailta, pääasiassa Ruotsista ja Saksasta.

Tällä hetkellä maassamme ei taida kukaan valmistaa harmoneja. Eräät soitinnikkarit virittävät, huoltavat ja pienentävät isoja harmoneja matkaharmoneiksi. Maahan tuodaan ainakin kiinalaista matkaharmonia.

Harmoonien valmistus Uukuniemellä alkoi 1800-1900 -lukujen vaihteessa. Antti Juha (Anders Johan) Tiainen rakensi ensimmäisen soittimensa Niukkalan Telatiellä sijainneen kotitalonsa saunassa. Harrastus johti opintielle aluksi vuodeksi Tampereelle J.E.Hedenin tehtaalle, myöhemmin Sortavalaan Mäkisen oppiin.

A.J.Tiaisen nimeä kantava harmooniverstas aloitti toimintansa Uukuniemellä 1903. Uudessa verstasrakennuksessa alkoi toiminta 1914. Tehtaan kulta-aikaa oli 1920 luku, jolloin verstaassa työskenteli parhaimmillaan kahdeksan puuseppää. Tuotannon huippuvuosi oli 1928, jolloin valmistui 82 harmoonia. A.J.Tiaisen harmoonitehdas voitti kolme Suomen messujen myöntämää laatukultamitalia, vuosina 1922, 1930 ja 1955.

A.J.Tiaisen kuoltua vuonna 1931 työtä jatkoi hänen poikansa Väinö, joka rakensi harmooneja vuoteen 1977 asti yhdessä poikansa Pentti Tiaisen kanssa.!960- ja 1970-luvuilla piano ja sähköurut syrjäyttivät harmoonin koti- ja koulukäytössä. Viimeisen Uukuniemellä valmistetun harmoonin rakensi Väinö Tiaisen veli, kanttori Eino Tiainen vuonna 1978.

A.J.Tiaisen tehtaasta valmistui vuosina 1903-1977 yli 2000 harmoonia. Tämän lisäksi Eino Tiainen rakensi noin 300 soitinta.