PELIMANNI.NET

Haitari, hanuri, harmonikka, sirmakka, taljankka, kurttu, pirunkeuhko

Harmonikka on näppäimillä tai koskettimilla varustettu vapaalehdykkäsoitin, jossa on sormiot kummallakin puolella paljetta. 1820-luvulta peräisin oleva harmonikka on joko samanääninen tai vaihtoääninen (palkeensuunnan mukaan ääni pysyy samana tai vaihtuu), kromaattinen tai diatoninen. Piano- tai vähintään kolmiriviset harmonikat ovat kromaattisia ja samanäänisiä, kun taas yksi- ja kaksiriviset ovat diatonisia ja vaihtoäänisiä. Lähde: Suomalainen tietosanakirja.

 

Harmonikan alkeistyyppi keksittiin Saksassa 1822 jonka jälkeen soitin yleistyi monissa Euroopan maissa. Hanurit olivat aluksi pienikokoisia 1- ja 2-rivisiä.

Suomeen ensimmäiset hanurit kulkeutuivat Venäjän kautta 1800-luvun puolivälin jälkeen. Aluksi hanureja halveksittiin ja vielä 1910-luvulla hanurin soitto tuomittiin renkutuksena, koska se syrjäytti viulun. "Laulua ja musiikkia rakastava nuoriso ruvetkoon taisteluun ja ankaraan sotaan tuota julmaa hanurijärjestelmää vastaa." (Lähde: Kansanmusiikki SKS)

 

Koska 1- ja 2-riviset olivat viritykseltään diatonisia, se vaikeutti kromaattisia säveliä sisältävän musiikin esittämistä.

Kuva:Friiti

Jarkko Helin käyttää itse tekemäänsä cajun-hanuria Crawfisk Kings yhtyeessä.

 

Hannu Seppänen on säveltänyt lukuisia hauskoja kaksiriviskappaleita.

Johan Björklund / Aina-kustannus

Antti Paalasen Kiharakolmio on yksi nykyisistä kaksiriviseen pohjautuvista yhtyeistä.

Tunnettuja vähärivisen soittajia olivat mm. Urho Myllymäki, Tauno Krossi, Aapeli Hautanen ja Tauno Aho.

Nykyhetken merkittäviä vähärivisten soittajia ovat mm. Antti Paalanen, Markku Lepistö ja Pekka Pentikäinen. Esimerkki kaksirivisen tenhosta on Pekka Pentikäisen sävellys Krapulakatrilli

CD-kansi: Särkijärven Bolero

Vähärivisten soittajista on muodostunut oma harrastajapiirinsä meillä ja myös muualla maailmassa. Cajun, Zydeco, Tex Mex ja suomalainen Fin Tex käyttävät vähärivisiä hanureita. Fin Texin lanseeraaja Veli-Matti Järvenpään käyttämä hanuri on  3-rivinen Hohner Corona II.

Lisätietoa hanurista:

1- ja 2-rivinen haitari
Tiedot koonnut Antti Paalanen

5-rivinen kromaattinen harmonikka suomalaisessa kansanmusiikissa 
Tiedot koonnut Johanna Juhola

Soitamme yksi- ja kaksirivistä. Lindqvist, Kalevi: Kansanmusiikki-instituutin julkaisuja 9. Kansanmusiikki-instituutti. Kaustinen
Sitähä voi inspiroira. Tauno Ahon ohjelmistoa 2-riviselle hanurille. Toim. Lepistö Markku

Ohjelmistoa kaksiriviselle. 39 perinteistä kaksirivissävelmää. Toim. Ossi Niinimäki.

webmaster@pelimanni.net